Kikkoja väikkärin ja muiden arkisten juttujen tekemiseen
Tässä syksyn mittaan olen pikkuhiljaa koittanut saada väitöskirjatutkimustani etenemään kesällä kerätyn aineiston purkuun ja analyysiin. Hiljaista on ollut, sillä olen toistaiseksi kokopäivätöissä, joka ei mitenkään liity tutkimukseni aiheeseen ja kotiin päästyäni en vain ole saanut aikaiseksi / jaksanut / ollut motivoitunut / ehtinyt tehdä vielä tutkimusta. Tosin, syksyn aikana olen hakenut ja saanut virallisen jatko-opiskeluoikeuden, osallistunut muutamaan ohjaussessioon, tehnyt pari apurahahakemusta ja saanut jopa pari haastattelua purettua. Olisi aikamoinen unelmien täyttymys saada tutkimusapuraha, jonka avulla pystyisin edes vähänksi aikaa keskittymään täysin ja kokonaisvaltaisesti tutkimuksen tekoon, analyysiin ja tietenkin yliopiston kursseihin, joita myös pitäisi suorittaa aika liuta.
Toistaiseksi tutkimus etenee kuitenkin pelkästään vapaa-aikanani ja oman jaksamiseni ja ehtimiseni ehdoilla. Vaatii itsekuria saada itsensä aktivoitumaan ja tekemään edes se puoli tuntia illassa JOTAIN, josta olisi hyötyä. Paras "porkkana" itselläni tekemiseen on se, kun ajattelen, kuinka mukavalta tuntuu kun on saanut tehtyä JOTAIN, vaikka kuinka pieneltä se vaikuttaisi. Jokaisesta lyhyestäkin työskentelysessiosta jää päähän muhimaan jotain. Näitä kaikenlaisia ajatuksia voi pyöritellä sitten jälkeenpäin, ne voivat palauttaa mieleen toisenlaisia assosiaatioita tai synnyttää täysin uusia ideoita ja tulkintoja. Usein luovimmat ajatukset pulpahtavat alitajunnan syövereistä sitten niinä rauhallisina hetkinä, vaikka bussimatkalla kotiin, katsellessa taideteoksia tai kävellessä lumisia katuja tai lähimetsän polkuja. Myös jos asioista pääsee keskustelemaan jonkun samanhenkisen kanssa, on se sitten ystävä, satunnainen tuttu tai vaikka ohjaaja, voi syntyä monenlaisia hedelmällisiä ahaa-elämyksiä ja jatkoideoita.
Mikä sitten auttaisi edes vähän eteenpäin, sekä ottamaan talteen ne pienetkin ajatukset ja pysymään edes jotenkin oikealla polulla, vaikka vain minikokoisin vauvan askelin? Ainakin tällaisia keinoja olen pohdiskellut sekä itse että muiden kanssa jutellessa.
1) Tee muistiinpanoja mahdollisimman paljon. Tee muistiinpanojen kirjoittamisesta rutiini. Itselleni on melkein kivointa käyttää "vanhanaikaista" menetelmää eli kynää ja paperia. Tätä tapaa olen alkanut toteuttamaan töissä; teen aina joitain muistiinpanoja kaikissa palavereissa tai jutellessani ihmisten kanssa. Muistiinpanot ovat lähinnä itseäni ja myöhempää työtehtävien tekoa varten. Muistia ei tarvitse kuormittaa yrittäessä muistaa kaikki jutellut, kuvatut tai sovitut asiat tai tehtävät, kun ne on kirjannut saman tien ylös. Kun tekstin kirjoittaa itse kynällä, tulee asiaa pohdiskeltua saman tien ja kirjattua suoraan ne "tärkeimmät" pointit. Kynällä kirjoittaminen on myös kinesteettistä toimintaa, eli mukana tapahtuman tallentamisessa on myös oma keho. Olen harkinnut vakavissani myös ääninauhurin hankkimista. Tiedän, kuulostaa vähän hassulta, ainakin itselleni mieleen tulee jotkut kasarileffat, joissa epätoivoinen kirjailija yrittää kehittää tarinaa seuraavaa best-selleriään varten ja höpöttää kaikki ajatukset sitten suoraan nauhuriin. Mutta, ei se ole ollenkaan huono ajatus puhua ääneen ne pohdiskelut, joita tulee tehtyä ihan huomaamattaan, mutta jotka sitten unohtuvat kun jotain pitäisi kirjoittaa päästyään tietokoneelle. Ja tehokasta muistiinpalauttamista ja tiedon uudelleen käsittelyä tulee tehtyä varsinkin jos ne nauhoitukset pitäisi vielä litteroida...
2) Kirjaa kaikki suunnitelmat - ne pienetkin - kalenteriin. Laita vaikka joka arkipäivä tai muutaman kerran viikossa säännöllinen ajanvaraus ja hälytys puhelimesi kalenteriin. Esimerkiksi itse olen laittanut puhelimeeni tapahtuman "Väitöskirjan aineiston purku". Toinen juttu on sitten noudattaa tuota kalenterimerkintää säntillisesti, eikä vain sulkea hälytys kun jotain "parempaakin" tekemistä muka olisi... Mutta pysyypähän ainakin mielessä mitä PITÄISI tehdä, ja se on jo yksi askel kohti sitä tekemistä. Lisäksi jälleen kerran kalenteriin tekemiset merkkaamaalla voi ne ulkoistaa omasta mielestä. Kun kerran saa mietittyä, mitä konkreettista pitää tehdä, ja saa kirjattua ne kaikki ylös vaikka siihen kalenteriin, auttaa se sekä jäsentämään tekemisen, luomaan konkreettisen toimintasuunnitelman, että muistuttamaan tehtävistä niin, että ne eivät ainakaan unohdu, eikä mieli kuormitu liikaa yrittäessä muistaa kaiken.
3) Hyödynnä ryhmäpainetta. Tässä tapauksessa paine ei tarkoita pelkästään negatiivista painostusta, vaan lempeää tukea muilta. Eli käytä ohjausta (coachaus), joko esimerkiksi hankkimalla ohjauspari (sehän voi olla vaikka ystävä, työkaveri, samassa elämäntilanteessa oleva ihminen tai vaikka oma peilikuva paremman puutteessa), jonka kanssa sovitte, että kannustatte ja potkitte toisianne eteenpäin omissa projekteissanne. Vaihtoehtoisesti hyödynnä sosiaalista mediaa. Kirjaa aikomuksesi vaikka facebookiin, instagramiin tai omaan blogiisi, näin sekä konkretisoit aikeesi ja tavoitteesi, että luot niistä itsellesi tarpeen toteuttaa suunnitelmasi somen ryhmäpaineen takia. Eikä se haittaa vaikka se ryhmäpaine olisi täysin kuvitteellista, kunhan tunnet, että se auttaa sinua eteenpäin pienenä keppinä. Tosin, parempi tietenkin olisi, että ryhmän kautta saat tukea ja positiivista palautetta sekä tsemppausta. Josta päästäänkin seuraavaan:
4) Käytä kannusteita. Luo itsellesi pieniä osatavoitteita ja palkintoja, mitä annat itsellesi päästessäsi kuhunkin tavoitteeseen. Palkkio voi olla vaikkapa: "jos analysoin näitä ääneen ajatteluja tänään 30 minuuttia, voin sen jälkeen syödä kipollisen sorbettia ja löhötä sohvalla katsoen tv-hömppää". Osatavoitteiden kannattaa olla pieniä, mutta kuitenkin riittävän haastavia, jotta saat tehtävän tekemisestä ja tavoitteen saavuttamisesta itsestään jo hyvää oloa. Se sorbetti ja tv-hömppä tulee vielä sitten bonuksena.
5) Pysy suunnitelmassasi, luo rutiineita ja ALOITA. Tämä on varmaan vaikeinta. Aiemmin jo kirjoitin tapojen muodostuksesta, tämä liittyy suoraan niihin. Suurin syy omaan tekemättömyyteeni on varmaan kuintekin yleensä se, ettei saa aloitettua sitä tekemistä. Tarvitsen siis tietoista itseni ohjaamista ja kurinalaisuutta aloittaa tehtävät. Ei silläkään niin väliä ole, jos lopputulos ei ole ihan sitä mitä muka yritin, tärkeintä on se, että aloittaa ja jatkaa tekemistä. Vaikka sitten välissä olisi niitä epäonnistumisia ja laiskoja päiviä. Televisiosta tuli laihdutuksesta kertova dokumenttisarja, josta mieleeni jäi psykologinen ilmiö "katastrofiajattelusta". Ihminen ajattelee helposti epäonnistuessaan, että "kun tämä nyt meni pieleen, niin annetaan sen mennä sitten pieleen kunnolla, kaikki on pilalla kuitenkin". Esimerkissä kyse oli kakkujen syönnistä ja siitä, kuinka usein dieetit menevät pilalle yhden sortumisen jälkeen. Sama pätee moneen uuden tavan, tekemisen ja elämäntyylin oppimiseen, on se sitten vaikka tupakoinnin lopettaminen, ympäristöä vähemmän kuormittavat kulutustottumukset, lupaus tehdä sitä väitöstutkimusta joka arki-ilta tms...
Muitakin keinoja on, ja kaikkea kannattaa kokeilla sen itselle sillä hetkellä parhaimman keinon löytämiseksi. Esimerkiksi rauhallinen ympäristö auttaa keskittymään, joskus tarvitaan siirtymistä erityiseen paikkaan kuten kirjastoon, jotta asiat tulee tehtyä eikä tule keksittyä kaikenlaisia häiriöitä ja korvaavia tekemisiä, tietynlainen musiikki voi stimuloida ajattelua, joillakin toimii liikunta hyvänä aktivoijana, kävelylenkin (nimenomaan kävely, ei juoksu) lisäävät aivojen verenkiertoa ja voivat parantaa ajattelua jne. Kunhan vain sitten aloittaa ja tekee edes vähän.
Minä alan nyt tekemään sitä aineiston analyysia, vaikka sitten sen puoli tuntia. Mangosorbetti odottaa jo pakastimessa.
Toistaiseksi tutkimus etenee kuitenkin pelkästään vapaa-aikanani ja oman jaksamiseni ja ehtimiseni ehdoilla. Vaatii itsekuria saada itsensä aktivoitumaan ja tekemään edes se puoli tuntia illassa JOTAIN, josta olisi hyötyä. Paras "porkkana" itselläni tekemiseen on se, kun ajattelen, kuinka mukavalta tuntuu kun on saanut tehtyä JOTAIN, vaikka kuinka pieneltä se vaikuttaisi. Jokaisesta lyhyestäkin työskentelysessiosta jää päähän muhimaan jotain. Näitä kaikenlaisia ajatuksia voi pyöritellä sitten jälkeenpäin, ne voivat palauttaa mieleen toisenlaisia assosiaatioita tai synnyttää täysin uusia ideoita ja tulkintoja. Usein luovimmat ajatukset pulpahtavat alitajunnan syövereistä sitten niinä rauhallisina hetkinä, vaikka bussimatkalla kotiin, katsellessa taideteoksia tai kävellessä lumisia katuja tai lähimetsän polkuja. Myös jos asioista pääsee keskustelemaan jonkun samanhenkisen kanssa, on se sitten ystävä, satunnainen tuttu tai vaikka ohjaaja, voi syntyä monenlaisia hedelmällisiä ahaa-elämyksiä ja jatkoideoita.
Mikä sitten auttaisi edes vähän eteenpäin, sekä ottamaan talteen ne pienetkin ajatukset ja pysymään edes jotenkin oikealla polulla, vaikka vain minikokoisin vauvan askelin? Ainakin tällaisia keinoja olen pohdiskellut sekä itse että muiden kanssa jutellessa.
1) Tee muistiinpanoja mahdollisimman paljon. Tee muistiinpanojen kirjoittamisesta rutiini. Itselleni on melkein kivointa käyttää "vanhanaikaista" menetelmää eli kynää ja paperia. Tätä tapaa olen alkanut toteuttamaan töissä; teen aina joitain muistiinpanoja kaikissa palavereissa tai jutellessani ihmisten kanssa. Muistiinpanot ovat lähinnä itseäni ja myöhempää työtehtävien tekoa varten. Muistia ei tarvitse kuormittaa yrittäessä muistaa kaikki jutellut, kuvatut tai sovitut asiat tai tehtävät, kun ne on kirjannut saman tien ylös. Kun tekstin kirjoittaa itse kynällä, tulee asiaa pohdiskeltua saman tien ja kirjattua suoraan ne "tärkeimmät" pointit. Kynällä kirjoittaminen on myös kinesteettistä toimintaa, eli mukana tapahtuman tallentamisessa on myös oma keho. Olen harkinnut vakavissani myös ääninauhurin hankkimista. Tiedän, kuulostaa vähän hassulta, ainakin itselleni mieleen tulee jotkut kasarileffat, joissa epätoivoinen kirjailija yrittää kehittää tarinaa seuraavaa best-selleriään varten ja höpöttää kaikki ajatukset sitten suoraan nauhuriin. Mutta, ei se ole ollenkaan huono ajatus puhua ääneen ne pohdiskelut, joita tulee tehtyä ihan huomaamattaan, mutta jotka sitten unohtuvat kun jotain pitäisi kirjoittaa päästyään tietokoneelle. Ja tehokasta muistiinpalauttamista ja tiedon uudelleen käsittelyä tulee tehtyä varsinkin jos ne nauhoitukset pitäisi vielä litteroida...
2) Kirjaa kaikki suunnitelmat - ne pienetkin - kalenteriin. Laita vaikka joka arkipäivä tai muutaman kerran viikossa säännöllinen ajanvaraus ja hälytys puhelimesi kalenteriin. Esimerkiksi itse olen laittanut puhelimeeni tapahtuman "Väitöskirjan aineiston purku". Toinen juttu on sitten noudattaa tuota kalenterimerkintää säntillisesti, eikä vain sulkea hälytys kun jotain "parempaakin" tekemistä muka olisi... Mutta pysyypähän ainakin mielessä mitä PITÄISI tehdä, ja se on jo yksi askel kohti sitä tekemistä. Lisäksi jälleen kerran kalenteriin tekemiset merkkaamaalla voi ne ulkoistaa omasta mielestä. Kun kerran saa mietittyä, mitä konkreettista pitää tehdä, ja saa kirjattua ne kaikki ylös vaikka siihen kalenteriin, auttaa se sekä jäsentämään tekemisen, luomaan konkreettisen toimintasuunnitelman, että muistuttamaan tehtävistä niin, että ne eivät ainakaan unohdu, eikä mieli kuormitu liikaa yrittäessä muistaa kaiken.
3) Hyödynnä ryhmäpainetta. Tässä tapauksessa paine ei tarkoita pelkästään negatiivista painostusta, vaan lempeää tukea muilta. Eli käytä ohjausta (coachaus), joko esimerkiksi hankkimalla ohjauspari (sehän voi olla vaikka ystävä, työkaveri, samassa elämäntilanteessa oleva ihminen tai vaikka oma peilikuva paremman puutteessa), jonka kanssa sovitte, että kannustatte ja potkitte toisianne eteenpäin omissa projekteissanne. Vaihtoehtoisesti hyödynnä sosiaalista mediaa. Kirjaa aikomuksesi vaikka facebookiin, instagramiin tai omaan blogiisi, näin sekä konkretisoit aikeesi ja tavoitteesi, että luot niistä itsellesi tarpeen toteuttaa suunnitelmasi somen ryhmäpaineen takia. Eikä se haittaa vaikka se ryhmäpaine olisi täysin kuvitteellista, kunhan tunnet, että se auttaa sinua eteenpäin pienenä keppinä. Tosin, parempi tietenkin olisi, että ryhmän kautta saat tukea ja positiivista palautetta sekä tsemppausta. Josta päästäänkin seuraavaan:
4) Käytä kannusteita. Luo itsellesi pieniä osatavoitteita ja palkintoja, mitä annat itsellesi päästessäsi kuhunkin tavoitteeseen. Palkkio voi olla vaikkapa: "jos analysoin näitä ääneen ajatteluja tänään 30 minuuttia, voin sen jälkeen syödä kipollisen sorbettia ja löhötä sohvalla katsoen tv-hömppää". Osatavoitteiden kannattaa olla pieniä, mutta kuitenkin riittävän haastavia, jotta saat tehtävän tekemisestä ja tavoitteen saavuttamisesta itsestään jo hyvää oloa. Se sorbetti ja tv-hömppä tulee vielä sitten bonuksena.
5) Pysy suunnitelmassasi, luo rutiineita ja ALOITA. Tämä on varmaan vaikeinta. Aiemmin jo kirjoitin tapojen muodostuksesta, tämä liittyy suoraan niihin. Suurin syy omaan tekemättömyyteeni on varmaan kuintekin yleensä se, ettei saa aloitettua sitä tekemistä. Tarvitsen siis tietoista itseni ohjaamista ja kurinalaisuutta aloittaa tehtävät. Ei silläkään niin väliä ole, jos lopputulos ei ole ihan sitä mitä muka yritin, tärkeintä on se, että aloittaa ja jatkaa tekemistä. Vaikka sitten välissä olisi niitä epäonnistumisia ja laiskoja päiviä. Televisiosta tuli laihdutuksesta kertova dokumenttisarja, josta mieleeni jäi psykologinen ilmiö "katastrofiajattelusta". Ihminen ajattelee helposti epäonnistuessaan, että "kun tämä nyt meni pieleen, niin annetaan sen mennä sitten pieleen kunnolla, kaikki on pilalla kuitenkin". Esimerkissä kyse oli kakkujen syönnistä ja siitä, kuinka usein dieetit menevät pilalle yhden sortumisen jälkeen. Sama pätee moneen uuden tavan, tekemisen ja elämäntyylin oppimiseen, on se sitten vaikka tupakoinnin lopettaminen, ympäristöä vähemmän kuormittavat kulutustottumukset, lupaus tehdä sitä väitöstutkimusta joka arki-ilta tms...
Muitakin keinoja on, ja kaikkea kannattaa kokeilla sen itselle sillä hetkellä parhaimman keinon löytämiseksi. Esimerkiksi rauhallinen ympäristö auttaa keskittymään, joskus tarvitaan siirtymistä erityiseen paikkaan kuten kirjastoon, jotta asiat tulee tehtyä eikä tule keksittyä kaikenlaisia häiriöitä ja korvaavia tekemisiä, tietynlainen musiikki voi stimuloida ajattelua, joillakin toimii liikunta hyvänä aktivoijana, kävelylenkin (nimenomaan kävely, ei juoksu) lisäävät aivojen verenkiertoa ja voivat parantaa ajattelua jne. Kunhan vain sitten aloittaa ja tekee edes vähän.
Minä alan nyt tekemään sitä aineiston analyysia, vaikka sitten sen puoli tuntia. Mangosorbetti odottaa jo pakastimessa.
Kommentit
Lähetä kommentti